Kirjanpitäjän kehityspolut Greenstepillä – Kaisan tie Highwaylta KLT:ksi
Greenstepillä tavoitteenamme ei ole ainoastaan auttaa asiakkaitamme kasvamaan, vaan myös tarjota henkilöstöllemme mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä. Taloushallinnon asiantuntijamme Kaisa Nykvist on edennyt Greenstepillä kirjanpidon avustavista tehtävistä vaativien kirjanpidon asiakkuuksien pariin. Nyt taskussa on myös KLT-tutkinto.
Kaisa aloitti Greenstepillä työt marraskuussa 2018, eli taivalta on takana jo monta vuotta. Taloushallinnon tradenomin koulutuksen suoritettuaan hän työskenteli controller-tyylisissä tehtävissä pienyrityksissä. Tilitoimistomaailma alkoi kuitenkin kiinnostamaan, kun hän halusi alkaa kehittää omaa osaamistaan eteenpäin.
Highway-ohjelma antoi väylän vaativampiin kirjanpidon kokonaisuuksiin
Kaisa aloitti Greenstepillä kirjanpidon avustavissa tehtävissä, mutta nopealla tahdilla vastuuta alkoi tulla enemmän. Vuonna 2019 hän lähti mukaan Greenstepin järjestämään Highway-ohjelmaan. Highway on intensiivinen koulutusohjelma, joka on suunnattu jo jonkin verran kokemusta kerryttäneille osaajille. Noin viiden kuukauden matkan aikana tarkoitus oli viedä kirjanpidon osaaminen uudelle tasolle.
– Siinä alkoi hahmottumaan toden teolla, että kuinka paljon onkaan asioita, joita tässä työssä täytyy osata, ja mitä kaikkea täytyy vielä opetella. Highwaylla sai tosi paljon työkaluja työarkeen ja oppi perustaitoja. Se auttoi ehkä kehittymään sellaiseksi perus tilinpäätöstasoiseksi kirjanpitäjäksi – valmennuksen jälkeen pienten yritysten tilinpäätöksistä selvisi aika lailla itsenäisesti, Kaisa kertoo.
Highwayn jälkeen oppimisen ylläpitäminen on jatkunut Greenstep Academyn koulutusten avulla. Kaisa kertoo, että Academy järjestää kirjanpitäjille esimerkiksi koulutuksia kirjanpitoon ja veroilmoituksiin liittyen, ja ne tarjoavat hyviä käytännön työkaluja omaan työhön.
Haave KLT-tutkinnon suorittamisesta kävi toteen Greenstepillä
Ajatus KLT-tutkinnosta alkoi jo silloin, kun Kaisa haki Greenstepille töihin vuonna 2019.
– Minulla on aina ollut halu kehittää osaamista. Sanoin jo työhaastattelussa, että tavoitteenani on tulla KLT-kirjanpitäjäksi. Että kyllä se selkeästi oli sellainen kova tavoite jo silloin, Kaisa toteaa.
Vuonna 2023 hän päätti lähteä mukaan Greenstep Academyn järjestämään KLT-valmennusohjelmaan, kun omat kokemusvuodet tuntuivat riittävän urakkaan sekä aika ja elämäntilanne tuntuivat sopivilta. Toukokuussa alkanut valmennus jatkui aina tenttiviikolle asti, ja koulutuksia oli säännöllisesti muutama tunti viikossa.
Kaisa koki, että KLT- valmennusohjelmasta saatava hyöty oli suuri. Substanssiosaamisen kehittämiseksi Academyn koulutuksessa oli Greenstepiltä KLT-tutkinnon käyneitä asiantuntijoita kertomassa omista osaamisalueistaan. Mukana oli esimerkiksi tilinpäätöksen asiantuntijoita, lakiasiantuntija, sekä arvonlisäverotuksen ja tuloverotuksen osaajia.
Myös tenttitekniikkaan ja kysymysten tyyliin sekä luonteeseen paneuduttiin koulutuksessa:
– Koulutuksessa paneuduttiin tenttitekniikkaan lähes yhtä paljon, kuin substanssin kehittämiseen. Se oli mielestäni ratkaisevan tärkeää, koska tentti on itsessään vaativa tilanne ja omaa osaamista täytyy pystyä hyödyntämään juuri siinä hetkessä optimaalisesti, jotta tentin saa suoritettua oikein ja aikarajan sisällä. Me kävimme ihan läpi niitä tekniikoita ja kikkoja, joilla voi edesauttaa sitä omaa suoriutumistaan, Kaisa kertoo ja jatkaa:
– Tentissä suurin osa kysymyksistä oli sellaisia, että esiteltiin joku tilanne tai väittämä, ja siihen piti löytää oikea ratkaisu vastausvaihtoehdoista. Tentissä voi olla kompakysymyksiä ja vastausvaihtoehdoissa voi olla vain pieniä eroavaisuuksia, eli sai oikeasti olla tarkkana. Näitäkin käytiin onneksi läpi valmennuksessa, että millä tavoin meitä voidaan koittaa harhauttaa, Kaisa miettii.
Pitkän valmistautumisen jälkeen syksyn tenttipäivä koitti.
– Mikään tentissä ei onneksi tullut yllätyksenä – se oli ihan niin hirveä kuin olin odottanutkin, Kaisa naurahtaa.
– Me kaikki tiesimme millainen tilanne se on, koska sitä käytiin paljon kurssilla läpi ja meillä oli myös harjoitustentti. Onneksi tilanteeseen oli valmistauduttu hyvin, ja siinä ei mennyt lopulta lukkoon. Kurssin ansiosta pystyin rauhassa tekemään parhaani tentissä.
Kaisa kokee, että tutkinnon suorittaminen antoi rutkasti varmuutta omaan työhön kirjanpitäjänä.
– Tutkinnon suorittaminen vahvisti omaa varmuutta osaamisesta ja kehitti toki myös substanssiosaamista. Nyt tutkinnon suorittamisen jälkeen on paljon selkeämpää, mitä tietoa mistäkin kannattaa lähteä poimimaan, kun tarvitaan vastauksia tietynlaisiin kysymyksiin.
KLT-tutkinto taskussa, uusia koulutuspolkuja edessä
Greenstep tarjoaa edelleen mahdollisuuksia kehittyä myös KLT-tutkinnon suorittamisen jälkeen. Greenstep Academy järjestää vuosittain erilaisia koulutuspolkuja kirjanpitäjille, joihin voi halutessaan lähteä mukaan. Eri koulutuspoluilla pystyy perehtymään tarkemmin esimerkiksi konsernien kirjanpitoon, kehittää osaamisensa controllerista CFO:ksi tai tutustua tarkemmin kiinteistöjen kirjanpitoon.
– Tulevaisuudessa lähden varmasti jollekin Greenstep Academyn koulutuspolulle taas mukaan, kun kokemus tästä valmennuksesta oli niin positiivinen, Kaisa iloitsee.
Kirjanpitäjä – haaveiletko uusista koulutuspoluista tai KLT-tutkinnon suorittamisesta? Me tarjoamme kirjanpitäjille uniikkeja uramahdollisuuksia ja kehityspolkuja. Meillä pääset työskentelemään mielenkiintoisten asiakkuuksien parissa ja sparrailemaan yhdessä eri alojen asiantuntijoiden kanssa. Katso avoimet työpaikat täältä!