Palveluohjaaja, Carestep Oy
Tule mukaan ainutlaatuiseen yhteiskunnalliseen siivousalan yritykseen!
Carestep on vuonna 2020 perustettu yhteiskunnallinen, omistajilleen voittoa tavoittelematon siivousyritys, joka tuottaa laadukasta toimitilasiivousta yrityksille ja organisaatioille pääkaupunkiseudulla.
Haemme nyt palveluohjaajaa vahvistamaan tiimiämme Espooseen ja pääkaupunkiseudulle!
Rooli
Palveluohjaajana toimit palvelupäällikkömme oikeana kätenä. Huolehdit uusien ja nykyisten työntekijöiden perehdyttämisestä sekä kouluttamisesta, teet tavaratilaukset ja järjestät tuuraukset. Toteutat myös omavalvontaa eli laatukierroksia asiakaskohteissamme. Lisäksi pääset tekemään töitä ihan kädet savessa, eli osallistumaan tilaustöihin tai auttamaan tuurauksissa eri kohteissamme!
Palveluohjaajan palkkahaarukka on noin 2250-2550€/kk. Työ on kokoaikainen (37,5h/vko) ja vakituinen. Työt tehdään pääsääntöisesti arki-iltaisin ja joskus viikonloppuisin erikseen sovittuna. Työaika suunnitellaan yhdessä.
Toimistomme sijaitsee Espoossa osoitteessa Keilaranta 5. Työntekopaikkana on Espoon toimistomme lisäksi koko pääkaupunkiseutu! Et tarvitse omaa autoa.
Työn keskiössä ovat ihmiset, eli asiakkaamme ja Carestepin tiimi. Tällä hetkellä meitä on parikymmentä henkilöä - siivoojia, toimintaa koordinoivia ammattilaisia ja esihenkilöitä. Tiimimme koostuu erilaisista taustoista tulevista ihmisistä ja kansalaisuuksia on monia: FI, EE, PH, IQ, AF, UA, XK, NP.

Työssä menestymisen avaimet
- Useiden vuosien kokemus siivousalalta siivoustyöstä ja/tai palveluohjauksesta.
- B-ajokortti.
- Englannin ja suomen kielen osaaminen. Tiimin pääasiallinen työskentelykieli on englanti.
- Asiakaspalveluhenkisyys, proaktiivisuus ja kyky itsenäiseen työhön.
- Siivousalan perustutkinto katsotaan eduksi.
Tarjoamme jokaiselle työntekijälle kattavan perehdytyksen ja tukea kehittyä tehtävissä, jossa korkealaatuinen työn jälki on tärkein tavoitteemme!
Miksi Carestep?
Kun asiakas ostaa meiltä siivouspalvelua, käytämme kaikki voitot auttaaksemme yhteiskunnassa hankalaan asemaan jääneitä ihmisiä eteenpäin työelämässä. Tavoitteemme on avata työura niille, joilla on työuralla etenemiseen liittyviä puutteita tai esteitä, mutta halu kehittyä ja mennä uralla eteenpäin. Autamme esimerkiksi nuoria, jotka ovat jääneet yhteiskunnassa hankalaan asemaan, tai maahanmuuttajia, joiden on hankalaa löytää töitä esimerkiksi kielitaitonsa vuoksi. Työllistämme heidät vakituisiin työsuhteisiin reilulla palkalla, ja käytämme koko liikevoittomme heidän henkilökohtaisia tavoitteita ja työuralla etenemistä edistävän koulutuksen sekä ohjauksen mahdollistamiseen!
💙 Palveluohjaajan palkkahaarukka on noin 2250-2550€/kk. Työ on kokoaikainen (37,5h/vko) ja vakituinen.
💙 Pääset mukaan Carestepin räätälöityyn henkilökohtaiseen työuraohjelmaan. Tuemme työntekijöidemme kehittymistä huolimatta siitä, liittyykö haave yrittäjyyteen, kielen opiskeluun tai työskentelyyn tietyllä alalla tai tehtävässä.
💙 Teet merkityksellistä työtä ja kehität ainutlaatuista konseptia siivousalalla. Voit lukea lisää vastuullisuustyöstämme täällä.
💙 Kasvumme myötä tehtävässä on hyvät etenemis- ja kehittymismahdollisuudet.

Hae nyt!
Hakuaika palveluohjaajan tehtävään on 9.9.2025 asti. Käsittelemme hakemuksia myös jo hakuaikana. Työ alkaa mahdollisimman pian sopivan henkilön löydyttyä!
Rekrytointiprosessiimme kuuluu kaksi haastattelua Espoon toimistollamme sekä suosittelijoiden tarkistaminen.
Lisätietoja tehtävästä antaa hakuajan aikana rekrytoija Aretta Rundgren tiistaisin ja torstaisin klo 13-16:00 puh. 045 783 70117.
- Sijainnit
- Espoo

Espoo
Greenstepin arvot
Työmme Greenstepissä perustuu yhdessä jaetuille arvoille. Olemme yhdessä muotoilleet seuraavat neljä perusarvoa, jotka tukevat työtämme:
- Halu asiakkaan ilahduttamiseen
- Tahto uusiutua ja kehittää osaamista
- Into saada aikaan ja yhdessä onnistuminen
- Rehellisyys ja toisten ihmisten arvostaminen
Työskenteletkö jo yrityksessä Greenstep?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.